"Suuressa armossaan luoja teki meille Maan. Poltettavakseen ja tuhottavakseen sai sen hyvä ihminen". - Jarkko Martikainen

Sanotaan, että ihminen on viisas. Ihminen kykenee suuressa viisaudessaan järjelliseen ajatteluun, jonka vuoksi hän kykenee hankkimaan teoreettista tietoa ympäröivästä maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikesta ja väärästä (Aristoteles). Näistä viisastuneena ihminen kykenisi Aristoteleen mukaan hyvään elämään, mitä se sitten ikinä onkaan.

Miksi maailmassa on sitten niin paljon pahaa? Miksi ihmiset tappavat toisiaan ja jopa itsensä? Miksemme kykene elämään niin, että jokaisella on hyvä olla? Miksi voimme pahoin kaikkialla maailmassa? Jos ihminen kerran on viisas niin miksemme pysty parempaan? Elämme tänään maailmassa, jossa YK:n mukaan suurin osa ihmisistä (jopa 50%?) elää alle kahdella $:lla päivässä. Ihmisiä kuolee niin kehitysmaissa kuin länsimaissakin hoidettavissa oleviin sairauksiin. Läheskään jokaisella ei ole käytettävissä puhdasta juomavetta ollenkaan! Mielestäni pystymme paljon parempaan.

Edellä mainitut faktat saivat minut ajattelemaan, miksi maailmassa on puutetta? Ensimmäisenä minulla tuli mieleen raha. Esimerkiksi kehitysmaissa ei ole kaivoa joka kylällä, koska ei rahaa rakentaa kyseistä kaivoa. Työmiehiä kyllä riittäisi rakentamaan kaivo jopa ilmaiseksi, jos jostakin vain löytyisi rahoittaja. Tämän jälkeen mieleeni juolahti, että miksi tarvitsemme rahaa? Miksemme vain rakentaisi kaivoja kaikille yhdessä tuumin, koska niin olisi hyvä ja oikein? No tähän varmaan jokainen osaa vastata itsekin ja samasta syystä Karl Marxin maailman kaunein ajatus päällä maan ei toimi. Ihminen on itsekäs.

Olisiko maailma hyvä paikka elää, jos se olisi kuin muurahaisyhteiskunta? Jokainen meistä määrättäisiin johonkin tehtävään jo ennen syntymäämme ja tekisimme pyyteettömästi töitä yhteisen hyvän vuoksi pakotettuna. Kellään ei olisi puutetta mistään mutta ihminen ei olisi vapaa tekemään, mitä haluaa. Kyseinen luokkayhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Miksi joku toinen saa olla johtaja ja joku toinen on työmies? Ihminen ei myöskään tyydy epäoikeudenmukaisuuteen.

Miten ihminen sitten saisi olla vapaa tekemään, mitä haluaa siten, että hänen motivaationsa säilyisi ja että maailmassa olisi jokaisella hyvä olla ilman puutetta? Tähän ei kai taida olla aukotonta ratkaisua mutta mielestäni maailmassa on oltava parempi ratkaisu kuin vallitseva malli. Vai onko? Mitä, jos olemme jo keksineet parhaan mahdollisen ratkaisun mutta emme osaa hyödyntää sitä?

Kuvitellaan tilanne, jossa on olemassa vain yksi valtio. Valtiossa säädetään laki, että kaikkien tulee tehdä työtä. Tämän jälkeen valtio ottaa lainaa niin paljon kuin ikinä vain tarvitsee rakentaakseen jokaiselle kansalaiselle edellytykset hyvään elämään. Valtio luo niin paljon työpaikkoja kuin vain ikinä tarvitsee taatakseen, että kenenkään ei tarvitse kärsiä puutteesta. Ollaan siis tilanteessa, jossa jokaisella ei vielä ole puutteetonta elämää. Nyt nämä työtehtävät tulisi saada täytettyä jotenkin. Ihmisille siis luvataan puutteeton elämä, kunhan he vain valitsevat jonkin ammatin (voisi kuvitella, että tämä ammatti olisi sellainen, missä ihminen pääsisi kaikista helpoimmalla tai saisi tyydytystä omaan elämään). Tällaisia työtehtäviä ei kuitenkaan voi riittää kaikille, joten työn saa kaikkein pätevimmät kyseiseen työhön. Tämän vuoksi seuraavaksi täyttyisivät tehtävät, joissa pääsisi seuraavaksi helpoimmalla ja viimeiseksi jäisivät työtehtävät, jotka ihmiset kokisivat epämiellyttäväksi.

Ideaalitilanteessa työtehtävät menisivät tasan kaikkien kesken. Ihmiset tekisivät hyvää työtä suosituissa ammateissa, koska huonolla työllä saisi potkut ja halukkaita riittäisi täyttämään kyseinen tehtävä. Sen sijaan työtehtävissä, jotka ihmiset kokevat epämiellyttäviksi, ei ole motivaatiota tehdä töitä. Tämän vuoksi on täytynyt määrätä laki, että kaikkien täytyy tehdä töitä. Jos et tee töitä, niin rangaistuksen täytyy olla suurempi kuin se, että joutuu tekemään epämieluisaa työtä. Näin hyvät työtehtävät jaetaan sen perusteella kuinka pätevä olet tehtävään. Henkilöt, jotka eivät ominaisuuksiltaan ole päteviä suosittuihin töihin, joutuvat tekemään epämieluisaa työtä. Olisko tällainen toiminta sitten oikeudenmukaista? Onko oikein, että heikommat ominaisuudet omavaat henkilöt joutuvat tekemään epämieluisat työt?

Jos kaikille ei riittäisi töitä, täytyisi niitä vain keksiä lisää, jolloin myös "hyvän elämän" kriteerit paranisivat eli tapahtuisi kehitystä. Jos taas töitä olisi liikaa täytyisi "hyvän elämän" kriteerejä laskea, jolloin työpaikkoja olisi vähemmän ja kaikille löytyisi töitä. Tässä puolestaan ajaudutaan tilanteeseen, jossa kehitystä ei tapahdu ja mennään huonompaan suuntaan. Mahdollisesti koko systeemi romahtaisi. Lisäksi kyseisessä mallissa olisi ongelma, jos esimerkiksi johtotehtävät koettaisiin epämieluisaksi. Heidän kyllä tulisi tehdä jossain määrin hyvää työtä, etteivät saa potkuja mutta heillä ei olisi motiivia tehdä erittäin hyvää työtä. Tällöin kehitys kääntyisi laskuun, jolloin koko systeemi saattaisi romahtaa.

Oleellista esitetyssä mallissa onkin, että mitkä työtehtävät olisivat suosittuja ja mitkä epäsuosittuja. On mahdotonta arvuutella, mitkä työtehtävät olisivat suosittuja. Meidän täytyy siis keksiä malli, jossa suosittuja tehtäviä ovat myös tänä päivänä suositut tehtävät, koska nykyinen malli mahdollistaa tehokkaan kehityksen tosin tasa-arvon kärsiessä.

Miten siis saada ihminen tekemään tehokkaasti sellaista työtä, joka koetaan epämieluisaksi, siten että se ei suoraan hyödytä häntä itseään. Vastaus tähän on, että ei mitenkään. Mikä sitten olisi hyvä kannustin maailmassa, jossa kenelläkään ei ole puutetta mistään? Edellisen kaltaisessa mallissa, jossa jokainen on pakotettu tekemään työtä, ihmistä voisi kannustaa vähemmällä työllä. Tällöin kuitenkin tehokkuus kärsisi, kun esimerkiksi yhden lääkärin tekemään työhön tarvittaisiin kaksi lääkäriä, kun he työskentelisivät puolet vähemmän. Vaarana olisi, että "hyvän elämän" kriteerit alenisivat niin alas, että koko systeemi kaatuisi ihmisten ollessa tyytymättömiä.

Minun täytyy myöntää tappioni. Ei ole olemassa parempaa mallia kuin nykyinen kapitalistinen malli. Vaikka jakaisimme kaiken mahdollisen "vaurauden" tasan kaikkien kesken, maailma ajautuisi ajan edetessä tilanteessa, jossa jotkut olisivat saaneet kerättyä enemmän vaurautta kuin toiset. Joidenkin elämäntaso olisi noussut jo niin suureksi, että heikommassa asemassa oleva ihminen kokisi oman elämäntasonsa olevan heikko, vaikka se ei olisi sen heikompi kuin tilanteessa, jossa kaikki vauraus jaettiin tasan. Ihmisellä on aina vain taipumus tavoitella parempaa elämää ja tämän vuoksi emme voi asettaa "hyvälle elämälle" kriteereitä. Niin kauan kuin haluamme kehityksen tapahtuvan, tapahtuu myös kaikkea pahaa maailmassa.

Ja minua kuvottaa elää tässä maailmassa. Olla hyvä ihminen...